9.6.2013

Mitä pakata mukaan Balille?

Multa toivottiin postausta siitä, mitä Balille kannattaa pakata mukaan, jos sinne on lähdössä pidemmäksi aikaa. Listasin joitakin asioita joita kannattaa ottaa ja mitkä kannattaa jättää vähemmälle oman kokemuksen pohjalta. Tiedän että moni tuleva AE:n vaihtari lukee tätä, joten toivottavasti tästä postauksesta on jotain apua reissua suunnitellessa :)


Perusjuttujen lisäksi pakkaa mukaan:

- Paljon bikineitä. Balilla ne on melko kalliita (20-50e) ja tuut tarvitseen useampia koska sulla on kuitenkin jatkuvasti puolet niistä kuivumassa.
- Hiuslakka, saa muuten metsästää kissojen ja koirien kanssa ja on huonoa tai haisee hyönteismyrkylle.
- Useampi pari kenkiä. Itse pakkasin mukaan viidet ja yhdetkään niistä ei selvinny reissusta hengissä.
- Kopiot kaikista tärkeistä asiakirjoista. Esim. passista tarvitset monta kopiota viisumihakemukseen, vuokranantajalle jne.
- Jos oot blondi niin ota vaaleat hiusvärit ja hopeashampoot mukaan Suomesta, niitä ei Balilta saa.
- Paljon alusvaatteita. Vaatteita ei jaksa koko ajan olla viemässä pesulaan, joten kannattaa varautua pärjäämään vähän pitempikin aika ilman pesupalvelua.
- Jos oot samanlainen purkka-addikti kun minä niin pakkaa omat Jenkit mukaan.
- Aurinkorasva. Se on Balilla suunnilleen saman hintasta kun Suomessakin, mutta sillon pystyt suojautumaan  jo ensimmäisenä päivänä polttavalta auringolta.
- Myös lämpimiä vaatteita; ainakin yhdet pitkät housut, pari neuletta ja villasukat. Joissain paikoissa ilmastoinnin takia saattaa oikeasti palella ja lentokoneessa on kylmä tai jos meet käymään vuoristossa tai oot vaikka kuumeessa niin tarviit lämmintä päälle pantavaa.
- Meikit, joita ilman et pärjää. Balilta saattaa olla vaikea löytää haluamaansa tuotetta, esim. mun Max Factorin luottoripsaria en löytäny koko saarelta yhtäkään putkiloa. Sen sijaan esim. Maybellinea myydään joka paikassa tosi edullisesti.
- Pari passikuvaa, jos haet viisumiin jatkoa esim. Singaporessa tai Kuala Lumpurissa. Kuvia saa otettua kyllä sielläkin mutta paikan löytäminen voi oman kokemuksen perusteella olla vaikeaa.
- Englannin sanakirjasta olisi ollut hyötyä mid ja final testeissä, koska kokeissa ja luentomateriaaleissa oli välillä joitain tuntemattomia sanoja. Kokeista selvisi kyllä ilmankin, mutta sanakirja olisi tuonut helpotusta.
- "Bali-puhelin", eli joku vanhempi puhelin jolla ei ole väliä jos se menee rikki tai häviää. Kuulin niin monta tarinaa varastetuista iPhoneista ja Samsungeista, joten itse en ainakaan uskaltais kantaa monen sadan euron luuria taskussa joka paikkaan. Ja kun varmasti haluaa olla yhteydessä kavereihinsa niin joku palikka Nokia, johon ostaa paikallisen sim-kortin voi olla ihan hyvä vaihtoehto ottaa mukaan.
- Maitohappobakteerit. Auttaa varsinkin alussa vatsaa sopeutumaan uuteen ympäristöön.
- Käsidesi, koska harvemmin on mahdollista pestä käsiä ennen ruokailua.
- Särkylääkkeet, vitamiinit jne., en välttämättä luottais että indonesialaiset lääkkeet on yhtä turvallisia ja tutkittuja kuin Suomessa.


Ota vain vähän tai jätä kokonaan kotiin:

- Shampoot, hoitoaineet, suihkugeelit, meikinpoistoaineet, hammastahna jne. Painaa turhaan matkalaukussa ja niitä saa Balilta neljäsosalla Suomen hinnoista.
- Hyttyskarkote. Mun kokemuksen mukaan Suomen Offeista ei ollu mihinkään, mutta Balilla joka paikassa myytävä Soffel-hyttyskarkotevoide todellakin toimii. Voidetta levitetään pari kertaa päivässä, purkki kestää pitkään ja maksaa alle euron.
- Adapteria ei Balilla tarvitse.
- Pyyhe. Vie paljon tilaa matkalaukussa ja voit ostaa niitä Carrefourista parilla eurolla.
- Korkkarit. Balilla suurin osa ihmisistä on baarissa släbäreillä, tennareilla tai baltsuilla, joten korkkarit saattaa olla aika turhat. Ja jos jätät matkalaukkuun sen verran tilaa niin voit ostaa sit Balilta kivoja korkkareita Suomeen ;)


Jos jäi vielä kysyttävää niin vastaan mielelläni :)

M

16 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Vaikka en nyt ookkaan ajatellu tuollasta reissua niin tästä oli kyllä hyötyä ihan muutenkin! Ja kiva vaan lukea tällästa ku reissuun pakkaaminen on aina niin vaikeaa :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiva kuulla! :) Joo miten se onkin niin vaikeeta!! :D

    VastaaPoista
  3. moikka missäpäin balilla sä sillon asustit niinku kaupungissa tai kylässä ja oliko teil siel koulus lomia niiku esim. pari viikkoo et voi matkustella sieltä muihinki paikkoihi :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me asuttiin Seminyakissa, joka on tosi kivaa aluetta ja sieltä on helppo julkea joka paikkaan :) Meillä oli suunnilleen puolessa välissä lukukautta viikon loma, sit välissä viikko koulua ja sit taas viikon loma. Mut me tehtiin sillein että ei sillon väliviikolla menty kouluun ollenkaan koska oli vielä poissaoloja käyttämättä ja oltiin reissussa filippiineillä ja singaporessa kolme viikkoa. Ja kun koulua oli ma-ke ja joskus torstaisin, niin kerkes tekeen sellasia pidennetty viikonloppu-reissujakin :)

      Poista
  4. Minkälaisia kenkiä sinne kannattaa ottaa ?:) ja minkälaisia sinulla oli :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli mukana yhdet tennarit ja neljät balleriinat, joilla pärjäsin ihan hyvin. Sieltä ostin sit vielä släbärit ja treenikengät ja baltsuja sitä mukaan kun entiset hajoili :)

      Poista
  5. Toi ei ois ehkä mun vaihtopaikka, mutta lomalle lähtisin!!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin kyllä suositella ihan lomakohteekskin! :)

      Poista
  6. Vaihtoon lähdössä kylläkin vasta pidemmän ajan päästä, mutta toi puhelinjuttu hämää, sillä ok mulla nyt sattuu olemaan se "hienoin kallein nokia" mutta se on samalla mun kamera ja tuki jaturva - jos nappaan mukaan vanhan luurini, niin si tarvin varmaan erikseen kameran, joten kummassako on si taas enemmän järkeä - toi luuri vaan olis niin näppärä kun siinä on kaikki samassa - ja järkkärikameraa taas on "tuskaa" raahata mukana (joten sen ajattelin jättää kotiin) - toi hyvä luuri kun kuitenki siirtää kuvat suoraan Skydriveen talteen, mutta vanhalla luurilla tarvis si siirrellä ja siinä oon äärimmäisen laiska (tosin mun vanhakin "rämä"luuri on kyllä ihan ok Samsung mutta ei ihan uusin malli :/ (mutta Suomessa se on enemmän bilepuhelin - eli ei väliä vaikka katois) .... vai otanko mukaan molemmat ja katon si siellä kumpaa kannattaa milloinki pitää mukana :) Sorry toopo kysymys, mutta helpommalla pääsis yhden luurin taktiikalla :)
    Si tietty oon lähdössä yksin täältä "maalta" mutta haluaisin tietty asustaa Villassa joten uskallanko luottaa siihen että sopiva jengi jonka kanssa Villaan vois muuttaa löytynee paikanpäältä muista vaihtareista ? ja muutenkin asunnon metsästys on kai aikamoista kiertämistä - mutta jos muita ideoita on ku tuo AE:n suosittelema, niin ottaisin mielelläni ideoita vastaan - kun taidan kuitenki olla aika kranttu senkin suhteen - siis sillai että en halua asustaa kutalla vaan jossain rauhallisemmassa paikassa jossa on hyvät joogamahdollisuudet lähellä. Eli tod. näköisesti tulee olemaan enemmän joogaa ja kulttuuria ja vähemmän rankkaa biletystä (vaikka sitäkin tulee varmaan ihan riittävästi) - miltä alueelta löytyy siis vähän rauhallisemmat Villat sopu hintaan ??? Ai niin ja jos oma huone tulee liian kalliiksi,niin onko noissa jaetuissa huoneissa aina parisänky ? Ku ei se nyt oikein tunnu tällai makoislta idealta nukkua parisängyssä tuntemattoman ihmisen kanssa. ja vaihtaako porukat majoituksia siellä herkästi - eli jos yks ei ookkaan se wow, niin miten helposti si löytää uutta kämppää .... mulla kun on niin että tavallaan sillä ei oo väliä, mutta pidempiaikaseen jos sitoutuu (esim pari kuukautta, niin si olis kiva ettei nyt ainakaan mikään Dormi olis .... paljon kysymyksiä vastaile jos sait jotain selvää kysymyksistä :D Ai niin ja miten paljon kannattaa varata aikaa "lomailuun " ennen ja jälkeen koulun alkamista - ok olin ajatellu myös vähä kiertää aasiaa muutenkin ... mutta ehtiikö sitä varsinaisena vaihtoaikana, vai varaanko suosiolla vielä kuukauden siihen vaihdon jälkeen - pelkkään Aasia hengailuun (voit toki laittaa myös meilinä os. e1100788(at)edu.vamk.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tietysti kannattaa ottaa mukaan se parempikin puhelin, mun kavereista moni teki niin että piti esim. rannalla ja baarissa mukana sitä huonompaa puhelinta ja muuten käytti uudempaa just esim. valokuvaamiseen yms. Ja sitä vartenhan ne matkavakuutukset on jos jotain käy.

      AE tekee Facebookiin muutama kuukausi ennen vaihtoa ryhmän, jossa voi jo vähän tutustua tuleviin vaihtarikavereihin ja kysellä asumisjutuista. Eli sitä kautta moni yksin vaihtoon lähteny löyti jo Suomesta porukan ja jotkut sitten asu ekat päivät hotellissa ja orientaatiopäivien aikana etsi kämppikset muista vaihtareista. Aivan varmasti löytyy kyllä porukka :)

      Kutalta ei oikeastaan sellasia pidemmäks aikaa vuokrattavia villoja edes löydy, joten Seminyak ja Kerobokan on enemmän villassa asumiseen. Jaetuissa huonessa on aika usein parisänky, en tainnu nähdä vaihdon aikana yhtään villaa jossa olis ollu erilliset sängyt. Meiän vaihdosta vaan yks villaporukka vaihto villaa ja me ainakin jouduttiin tekemään soppari koko neljäks kuukaudeks kerralla :)

      Poista
  7. hups.... tuohon reissusysteemiin löysinki vastauksen jo aiemmasta kommentista, mutta ... jokatapauksessa :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos hurjasti että toteutit tän mun toivoman postauksen! Tää oli just sellanen mitä toivoinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan, kiva jos tästä oli jotain hyötyä! :)

      Poista
  9. Vitsit mikä "aarreaitta" täältä sun blogista löytyi, niin paljon ihania matkajuttuja, kuvia ja kokemuksia!! Ihana lukea :) Kiitos että vinkkasit, jäin lukijaksi näin muutenkin :) Reissukuume se vaan kasvaa näitä sun postauksia lukiessa, ei voi muuta sanoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla että on hyötyä näistä! <3 jään innolla odottamaan myös sun tulevia postauksia reissusta!! :))

      Poista