31.1.2013

Workshop and shopping in Denpasar

Tänään torstaina meillä oli koulua Balin pääkaupungissa Denpasarissa, jossa ei oltu vielä aikasemmin käyty. Matkaan olis pitäny mennä skootterilla puol tuntia, mutta meilläpäs menikin kaksi kun vähän eksyttiin! Käytiin muun muassa paikallisessa sotilaskoulussa, kierrettiin sama kortteli kolme kertaa ympäri ja saatiin käteen meidän indonesian opettajan (johon törmättiin ihan sattumalta!) käsin piirtämä kartta ennen kun löydettiin perille tunti myöhässä :D Workshopin aiheena oli tällä kertaa balilaisten koristeiden näpertämistä. Tykkäsin kyl tosi paljon kun pääsi väkertään kivoja vähän erilaisia juttuja :)


Denpasarissa on kauheesti liikennettä, ihan liikaa ykssuuntasia ja isoja liikenneympyröitä. Ruuhka-aikoina sieltä kestää Seminyakiin kuulemma kaks tuntia vaikka kyse on kuitenkin vaan 15km matkasta.. Onneks ei jouduttu poliisien kynsiin vaikka tällä kertaa ois ehkä vähän ollu jo aihetta nim. ainakin neljästi punasia päin ja kiellettyyn ajosuuntaan. Mut ei niitä sääntöjä kyllä kukaan muukaan noudata! Etittiin jotain ostaria ja aina kun pysähdyttiin (tai siis sillon kun pysähdyttiin haha:D) liikennevaloihin, kysyttiin joltain paikalliselta että missä tääl on ostareita ja sit ne vaan viittilöi johonkin suuntaan ja ajettiin sinne :D


Löydettiin joku aika hämärältä ja jotenkin keskeneräseltä näyttävä paikka, mut aateltiin silti käydä kattomas onks siellä mitää. Siellä oli tosi monta vaatekauppaa ja selvis että osa niistä oli jonkunlaisia fashion outletteja ja tehtaanmyymälöitä. Siellä näky tosi halvalla esim. perus Zaraa, Forever 21 ja Guessiä. En nyt niistä ollu vielä kovin innoissani vaikka kivoja vaatteita ne olikin. Henna meni katteleen jotain alusvaatekoreja ja tulin siihen viereen tsiigaileen kun ootettiin muita. Aloin kattoon yksien pikkupöksyjen lappua; Sexy little things... Sit alko kellot soida... WHAAAAAAT!!!! VICTORIA'S SECRET?????? Voitte vaan mielessänne kuvitella sen ryntäyksen sinne korille ja eriväristen pitsipöksyjen kahmimisen tyylillä nopeat syö hitaat! Vielä kun hintalapussa luki 20 000-39 0000rp (1,50-3e) niin oltiin pikkusen taivaassa! Vähän oli myyjälläkin naurussa pitelemistä kun oltiin niin innokkaita :D Ne tulee sinne liikkeeseen suoraan tehtaalta ja niissä lukee että made in Indonesia joten sen takia saa aitoja niin halvalla.

Eikä se taivas vielä siihen loppunu. Seuraavassa putiikissa meidän Victoria's secret-magneetti Henna vetäs jostain rekistä esiin VS:n t-paitoja! MITÄ!!! VIELÄ LISÄÄ!! Tossa vaiheessa vähän seottiin jo haha :D Meillä on aina joka toinen torstai workshop Denpasarissa niin luvattiin jo myyjillekin että tullaan aina jatkossakin tyhjentään niiden liikkeet!


Shoppailujen jälkeen mentiin donitseille yhteen kahvilaan. Otin jonkun valkosuklaapähkinä donitsin jonka sisällä oli peanut butteria, olin taas ihan taivaassa kun oli niin hyvää! Paras donistsi ikinä, seuraavan kerran haetaan tyttöjen kaa 12 kappaleen laatikko ;)


Sit vielä niitä ostoksia! Löysin maailman ihanimmat neonpinkkireunaset shortsit joogaan ja kouluun t-paidan jossa oli hauska printti. Shortsit oli 6e ja paita 3e. Hyvä kun tänään vielä rupian kurssi oli shoppailulle erittäin edullinen kun makso kortilla :)


Niitä jo paljon hehkutettuja Victoria's secretin pöksyjä ostin kahdeksat niin riittää ainaki vähäks aikaa!


Pari ihanaa Pink-malliston paitaa löysin kans. Musta teeppari 5e ja siniraidallinen toppi 6e. Noissa oli jenkkien hintalaput niin oikeesti ois siellä maksanu 30$ ja 20$...


Siinä vielä meidän kaikkien pöksyostokset, vähän repeiltiin että oltiinko nyt ihan tosissaan näitten kanssa :'D 


M

28.1.2013

Nusa dua

Vietettiin lauantaipäivä Balin eteläosassa Nusa dualla. Ajettiin sinne skoboilla reilu puoli tuntia, jouduttiin tosin pitämään tunnin tauko puolivälissä matkaa ihanan monsuunisateen takia.. Onneks noi sateet ei kestä kauaa (vaikka sitä vettä tippuukin taivaalta ihan järkyttävä määrä!!) ja loppu päivän paistoi taas aurinko. Nusa dua on sellanen rikkaiden ihmisten viiden tähden eliittialue, jossa näkee vaan pelkkiä turisteja. Ylisiistejä katuja, puistoja, suihkulähteitä, törkeen kalliit hinnat ja vartioita joka puolella, ihan täysin erilaista mitä Bali on oikeesti. Eipä siellä siis ollu oikeen muuta nähtävää kun aivan upeita matalia valkohiekkaisia rantoja. Merivesikin oli niin ihanan lämmintä ettei se ees viilentäny kun kävi pulahtamassa. Hyvin saatiin aika kulumaan biitsillä makoillessa :)


 M

25.1.2013

Road trip to Ubud

Otettiin tänään heti aamusta suunnaksi pohjoinen ja ajeltiin skoottereilla Ubudiin. Ilma näytti aamulla tosi sateiselta, mut onneks se siitä sitten kirkastu ja aurinkokin paisto suurimman osan päivää. Lähdettiin Iinan, Hennan ja Anniinan kanssa innokkaana ajelemaan mun raapustamat loistavat ajo-ohjeet taskussa ;)


Pysähdyttiin matkalla muutaman kerran varmistamaan että oltiin oikealla tiellä. Juomistakin piti hakee kun aurinko porotti niin kuumasti. Puolessa välissä matkaa kuvioihin ilmesty joku paikallinen äijä, joka lupas ajaa meidän edellä Ubudiin asti kun oli itekin menossa samaan suuntaan. Vähän epäilytti mihin sitä lähdettiin seuraamaan, mutta aika vaikee sinne olis ollu ite loppu matka osata. Balilta puuttuu monta asiaa, joista yks on tienviitat...


Pari tuntia saatiin 40km matkaan kulumaan ja päästiinkin perille meidän ekaan päämäärään eli Monkey forestiin! Paikka oli ihan ku joku satumetsä, kantsii mennä tsekkaan jos tuutte balille :)


Apinat ei kyllä ollu kovinkaan satumaisia. Oikeestaan ne oli hulluja! Pelkäsin niitä ihan tosissaan ja niitä oli ainakin tuhansia :D Ihmiset osti niille banskuja ja ne hyökkäs heti niiden kimppuun... Ne osaa avata taskuja ja laukkujakin, kauheita riiviöitä.


Attekin sai pari uutta kaverii :)


Aika raju hippi :'D


Apinoiden tsiigailun jälkee tuli nälkä ja lähdettiin ettiin ruokapaikkaa. Löydettiin kiva ja halpa warunki aika läheltä apinametsää, mun kokis ja vege nasi goreng makso vaan euron verran! Huomaa että kun menee alueelle missä asuu oikeestaan pelkkiä paikallisia niin hinnatkin tippuu ihan hulluna.


Ruokailun jälkeen seuraava kohde oli Goa Gajah, elefanttiluolat (en kyllä vieläkää tajuu mihin ne elefantit liitty, siellä näkyny yhtäkää missää muodossa.. :D). Paikka oli jotenkin pyhä ja siellä oli temppeleitä joten saatiin sarongit lainaan, se sisälty 6000rp (0,50e) pääsymaksun hintaan.


Paikka oli ihanan vihreä ja kaunis! Luonnon lisäks siellä ei kyllä ihan kauheesti ollu nähtävää. Paitsi ehkä maailman ihanin balilainen hampaaton pappa :D En aluks oikeen tienny mitä siitä aattelin kun se tarttu mun käteen, johdatti mut joittenkin kivien taakse vesiputousten keskelle kavereiden näkymättömiin samalla raivaten mulle tietä vedessä jollain luudalla. Sitten se otti mun kameran, osoitti sormella ja tokaisi että "you here" ja alkoi napsia kuvia. Sitten se taas otti kädestä (se myös kantoi mun kenkiä haha) ja toisti jo edellä mainitut asiat vielä neljä kertaa. Ei auttanut muu kun totella :)


Päästiin käymään myös ihan oikeessa sademetsässä. Oli aika jännää, siellä mutkitteli vaan ihan kapeita polkuja kaiken kasvillisuuden seassa. Monsuunisadekin tietty yllätti kun sademetsässä kerran oltii, tuli kyllä ihan tarpeeseen se suihku :) 


Selvittiin hengissä viidakon ihmeistä ja jatkettiin matkaa viimeiselle etapille. Topilta puhkes rengas ja sen korjaus alotettiin varsin balilaiseen tapaan; sytyttämällä rööki! Onneks sain ajan kulumaan juomalla jääkylmää spritee ja ottamalla skootteriteinipeilikuvia... :D


Viimeisenä mentiin isolle vesiputoukselle jonka nimeä en nyt kyllä muista, mutta aika iso ja nätti se oli. Harmi vaan kun tähän aikaan vuodesta sen vesi on ruskeeta ja sameaa niin ei viittitty mennä uimaan. 


Mäkin aina teen porrastreenii tollanen kori päässä...


Löydettiin putouksilta kivoja balilaisii poikii. Ne kaikki halus vielä kuvan kahdestaan mun kaa, tuli taas vähän fame olo hahah ;) Sit ne meni heti postaan mun naaman faboon. Eivaa, toivottavasti ei vaikka ne kyllä kännyköitään räpelsikin seuraavat kymmenen minuuttia!!! :D


Vielä loppukevennyksenä viidakkovarpaat. Kivat rusketusrajat vai mitä? :D


Koko reissu oli ihan mahtava ja tuntuu että posket on ihan kipeenä kaikesta hymyilystä ja nauramisesta! Jee oon taas yhtä ihanaa kokemusta rikkaampi :)

M