18.5.2015

Mitä tänne kuuluu

Nyt mulla on viimein uusi tietokone niin sujuu taas kouluhommat ja bloggaaminenkin ihan uudella tavalla. Mä ihastuin ihan täysin tällaiseen valkoiseen Acerin kannettavaan ja viikon tutustumisen jälkeen oon kyllä todella tyytyväinen tähän hankintaan. Akkukin kestää sen entisen vajaan tunnin sijaan lähes 10 tuntia eli nyt kelpaa tehdä hommia missä vaan! Koulujutut, tentit ja työt on vieny suurimman osan ajasta ja sitten tätä Bloggerin avaamista on vaan jotenkin siirtänyt, mutta nyt aion tätäkin päivitellä taas aktiivisemmin :) Vielä pari viikkoa koulua jäljellä ja sitten onkin pelkästään töitä. Niin outoa kun on tottunut tekemään pitkää päivää sekä koulussa että töissä niin sitten ei vähään aikaan olekaan sitä toista enää. Mutta en todellakaan valita kun kerrankin jää aikaa kaikille kivoille kesäjutuille jeii ♥ 

IMG_4386

Olin edellisellä viikolla Jyväskylässä käymässä ja tehtiin äitin kanssa tosi hyvää ruokaa. Ihanaa kun äiti ottaa mun vegaanisen ruokavalion niin hyvin huomioon ja aina löytyy jääkaapista muun muassa mantelimaitoa, keijua ja soijajugua :) Tällä kertaa lounaalla oli luomukvinoaa kidneypavuilla ja paprikalla ja sen lisäksi tosi rapsakoita kanamaisia soijasuikaleita, yummy! Ja pakko vielä huomauttaa että en hakenut pihalta ruohoa koristeeksi vaan kyseessä on äidin kasvattamat vehnänoraat :'D


Äitienpäivänä oli ihanan lämmin sää, joten heitin ensimmäistä kertaa tänä vuonna biksut päälle ja menin keinuun makoilemaan auringonpaisteeseen. Sais tulla se kesä jo kunnolla, mulla on niin kova ikävä lämpöisiä säitä (ja ruskettunutta ihoa)! Iltapäivällä tein meille vielä ison hedelmälautasen ananaksesta, banaanista, omenoista, päärynästä ja appelsiinista. Hedelmät on hyviä, mutta mikään ei kyllä voita tuoreita mansikoita ja vadelmia, joten toinen syy miksi odotan niin kovasti sitä kesää...


Tällä postauksella ei nyt ollu oikein päätä eikä häntää, mutta täällä vielä ollaan vaikka ei ookaan vähään aikaan kuulunut! Mulla on postausideoita mielessä ja ainakin pari terveellistä elimistöä buustaavaa reseptiä tulee tässä parin päivän sisällä. Toivottavasti teidän viikko on lähtenyt kivasti liikkeelle, täältä ainakin löytyy yksi iloinen bloggaaja täynnä intoa uuteen viikkoon 

M

8 kommenttia:

  1. missä oot töissä? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua sitä täällä blogissa kertoa sen tarkemmin :)

      Poista
  2. Olipa kiva lukea taas sinun kuulumisia! <3 Tosi sievä tuo valkoinen tietokone, toivottavasti toimii nyt hyvin :) Ja muutenkin tosi kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva juttu ♥ Mäkin ihastuin niin paljon sen ulkonäköön ja toimii myös kyllä tosi hyvin! :) Kiitos Nelli ♥

      Poista
  3. Oi nam ku on herkullisen näköistä♥

    VastaaPoista
  4. Vähänkö tuo ruoka näyttää herkulta ja hedelmälautaset on niin ihania. Niitä on kiva napostella. :) Välillä tälläset postaukset jolla ei ole tarkempaa aihetta on kivaa lueskeltavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hedelmät on ihan huippuja sellaseen varsinkin kun on useampaa erilaista tarjolla! :) Kiva juttu ettei ollut ihan turha tämä! :D

      Poista