4.11.2015

Vegaanin synttäribrunssi


Pidin kesän lopulla mun ystäville synttäribrunssin ja tein kaikki tarjottavat vegaanisena. Sain vähän ihmetystäkin aikaan, että syökö vegaanit sittenkin ihan normaalia ruokaa? :D Onnistuin siis ehkä rikkomaan muutamat stereotypiat! Melkeinpä kaiken voi valmistaa ilman eläinperäisiä ainesosia, joten on aika harmi että usein kuitenkin monet herkut sisältää maitoa tai kananmunaa. Tässäpä tulisi siis muutama eläinystävällinen resepti brunssiherkutteluun :)


Brunssilla tarjosin tuoreita hedelmiä ja marjoja, perunasaalaattia, tabbouleh-salaattia, soijarouhepasteijoita, tortillarullia, cupcakeja, blondeja ja rockyroadia. Perunasalaatin ohje löytyy aiemmista postauksista täältä ja cupcakejen ohje täältä. Blondit puolestaan tein Puputyttö ja vohvelisankari -kirjan reseptillä.


Tabbouleh-salaatti

3 dl bulguria
1 kurkku
4 isoa tomaattia
ruukku tuoretta persiljaa
ruukku tuoretta minttua
2 valkosipulin kynttä
4 rkl sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan ja anna sen jäähtyä hyvin. Pilko kurkku ja tomaatit pieniksi kuutioiksi ja hienonna yrtit. Lisää ne jäähtyneen bulgurin joukkoon yhdessä sitruunamehun, murskatun valkosipulin, öljyn ja mausteiden kanssa. Anna salaatin vielä maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.


Tortillarullat n. 30 kpl

4 isoa tortillalettua
2 avokadoa
kurkkua
tomaattia
salaattia
Violife-juustoa
suolaa
pippuria

Tee avokadoista tahna blenderissä tai sauvasekoittimella ja mausta se suolalla ja pippurilla. Tee kurkusta ja tomaatista mahdollisimman pitkiä suikaleita, jotta ne pysyvät paremmin rullien välissä. Levitä pöydälle pala kelmua ja se tortillalettu sen päälle. Levitä tortillan päälle avokadotahnaa, kurkkua, tomaattia, salaattia ja juustoa. Rullaa tortillat kelmun avulla tiiviiksi rulliksi ja laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin, jonka jälkeen ne voi leikata sopiviksi paloiksi.


Rocky road

2 levyä Pandan tummaasuklaata
pussi suolapähkinöitä
pussi Pandan lakuja
pussi vegaanisia mansikkavaahtokarkkeja

Pilko lakut ja vaahtokarkit pariin-kolmeen osaan. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja lisää sen joukkoon suolapähkinät, lakut ja vaahtokarkit. Sekoita hyvin ja kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja tasoita pinta. Laita vuoka jääkaappiin ja anna rocky roadin jähmettyä ainakin muutaman tunnin ajan ennen paloiksi leikkaamista. Säilytä valmiit palat viileässä, sillä ne saattavat sulaa huoneenlämmössä. Nää on niin hyviä että lopuksi koita vielä olla ravaamatta jääkaapilla ennen vieraiden saapumista :'D

Soijarouhepasteijat aurinkokuivatulla tomaatilla, 20 kpl

2 pakettia vegaanista lehtitaikinaa (esim. Myllyn paras tai Pirkka)
2 dl riisiä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1-2 dl tummaa soijarouhetta (VegeSun on musta paras)
kasvisliemikuutio
aurinkokuivattua tomaattia
öljyä
suolaa
pippuria
paprikamaustetta

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan ja erottele ne uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa sulaneet levyt puoliksi, jotta saat niistä neliöitä. Keitä riisi kypsäksi kasvisliemikuution kanssa. Silppua sipuli ja valkosipulit ja kuullota niitä pannulla öljyssä muutama minuutti, Lisää pannulle soijarouhe ja mausteet ja vähän vettä. Lisää vettä sitä mukaa, kun soijarouhe sitä imee. Tällä tavoin soijarouhe maustuu paremmin. Ota paistinpannu pois levyltä ja lisää joukkoon keitetty riisi ja aurinkokuivattu tomaatti silputtuna.

Lisää täytettä lehtitaikinalevyjen päälle ja painele pasteijoiden saumat kiinni haarukalla. Pasteijat voi halutessaan vielä voidella vedellä ennen uuniin laittoa. Paista pasteijoita 225 asteessa n. 15-20 min.


M

12 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hyvännäköisiä ruokia, iski heti kauhee nälkä :p pakko laittaa kyllä testaukseen nämä, nams !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että menee testaukseen, toivottavasti tykkäät! <3

      Poista
  2. Vautsi minkä näköisiä herkkuja, ja todella kauniisti kuvattuina. :) Ja tosi hyvä idea - kyllä, vegaanit syövät normaalia ruokaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Jep niinhän se on, ei sitä ihan pelkkillä iduilla sentään elä ;) :D

      Poista
  3. Hei jes, ihan super postaus!! Kiitos <3

    VastaaPoista
  4. Apua mikä NÄLKÄ! Ihan sairaan kiva postaus, kiitos näistä vinkeistä! Pakko pistää ylös, nam :-)

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä vaan, ruokajuttuja on aina kiva jakaa :D <3

      Poista
  5. Sairaan kivasti toteutettu postaus. Ja vaikka olen lihan ystävä niin noi kaikki ruoat sai kuolan valumaan. Näyttää tosi hyvälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täälläkin taas kuola valuu kun kattoo näitä kuvia nälkäisenä :Då

      Poista
  6. Aivan ihanilta näytti, ja heti päätin, että pasteijat lähtee kokeiluun!!! Ja taidanpa tehdä vielä joukolle sekasyöjiä, jotka tulevat lähiaikana kylään... Saa nähdä miten uppoaa. Enkä malta itsekään odottaa, sillä vielä sekasyöjänä rakastin jauheliha-riisipasteijoita, ja joskus vedinkin niitä nassuun useamman siltä istumalta. ;) Tämä vegaaninen versio onkin sitten piirun verran terveellisempää niin ei tarvi ihan yhtä huonoa omaatuntoa potea kuin ennen, vaikka ei nuotakaan ihan joka päivä voi...
    Mutta kommentoinnin oikea syy on nyt se, että haluaisin vain tietää paljonko aurinkokuivattua tomaattia käytit? Toki ihan makuasia, mutta olisi kiva tietää miten paljon suurinpiirtein pitäisi varata sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi pasteijat on ihan mun lemppareita, tosi hyviä oikeesti ja maistuu todistetusti myös sekasyöjille! :D mä laitoin muistaakseni puoli purkillista semmosta Pirkan aurinkokuivattua tomaattia, joka on sellasessa aika pienessä purkissa. Eli riittää varmasti jos varaat yhden purkillisen ja siitä sitten laittaa oman maun mukaan :)

      Poista