1.6.2016

SUMMER BUCKET LIST 2016

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä muruset! Vaikka kesä on vasta alussa, niin oon jo monena aamuna herännyt lintujen lauluun, syönyt jätskiä, kiivennyt kalliolle ottamaan aurinkoa ja käynyt pitkillä kävelyillä iltamyöhään kun on vielä valoisaa. Kesällä voi tehdä niin paljon kaikkea mukavaa, joten listasin tuttuun tapaan mitä tänä vuonna aion puuhailla. Viime kesän bucket listin löydät puolestaan täältä


Tänä kesänä aion:

- Ajaa hellepäivänä Hankoon nauttimaan uusista maisemista
- Pelata sulkapalloa pihalla
- Käydä brunssilla ainakin Sandrossa ja Kokomossa
- Mennä poikaystävän kanssa Suomenlinnaan ja "ottaa uusiksi" ekat treffit
- Käydä Linnanmäellä tai Särkänniemessä huvittelemassa ja syömässä hattaraa


- Paistatella päivää Hernesaaren rannassa kylmän juoman kanssa
- Uida ennen elokuuta
- Käydä Kiasmassa tutustumassa nykytaiteeseen
- Mennä piknikille rauhalliselle kalliolle
- Käydä kampaajalla (ekaa kertaa kymmeneen vuoteen..)


- Järjestää tuparit ja juhlia aamuun asti ihanien ystävien kanssa
- Käydä pelaamassa frisbeegolfia
- Viettää juhannusta festareilla Himoksella 
- Ostaa paljon mansikoita ja pakastaa ne talvea varten
- Nähdä ihanan Jannika B:n keikan


- Tutustua kesäiseen Savonlinnaan Oopperajuhlien aikaan
- Viettää ihanan bloggaajapiknikin ja tutustua muihin vegaaneihin
- Leipoa paljon kesäisiä kakkuja ja muita herkkuja
- Tehdä kirppislöytöjä Helsingistä
- Kokeilla päivää ilman somea


Toivottavasti noista pääsee viivailemaan yli mahdollisimman monta kohtaa, sillä kesällä haluan tehdä ja nauttia niin paljon kuin ehtii! Telkkaria ehtii tuijottaa talvellakin, joten sään salliessa aion suunnata aina ulos nautiskelemaan. Sateellakin tykkään kyllä mennä vaikka lenkille tai ostoskeskukseen shoppailemaan. Tai sitten hiljaa vaan kuunnella, miten pisarat ropisee ikkunaan ♥  

Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?

M

8 kommenttia:

  1. Ihana bucket list, ja sain tosta kyllä täydennystä omalle listalleni♥ Suomen kesässä on vain jotain niin ihanaa <3 Mun bucket list löytyy blogista, mutta aurinkoa, jäätelöä, myöhäisiä iltoja ja hyvää seuraa se ainakin pitää sisällään♥ Sun blogisi on niin inspiroiva, enkä ymmärrä miksi kommentoin niin harvoin... :'D
    https://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kesä on kyllä niin ihanaa aikaa kun voi tehdä niin eri juttuja kun syksyllä/talvella :) Onneks vielä on kesää jäljellä niin ehtii ainakin osan näistä vielä ruksamaan yli! :D

      Poista
  2. Oi kun ihania kesäkuvia ♥ Sun bucket listkin oli tosi kiva :) Siitä inspiroituneena lisäsin omalle listalleni Hangossa käymisen ja päivän ilman somea, hyviä ideoita molemmat!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mulla on noi molemmat vieläkin tekemättä! :D Mutta vielä ehtii :))

      Poista
  3. Ihanalta kuullostaa nuo kaikki listaamat asiat. Mulla olisi suunitelmissa käydä Tallinnassa, ystävän luona, ehkä festareilla, mennä piknikille ja kaikkea mitä yleensäkin kesään kuuluu. :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava bucket listi, tuo ensitreffit uusiksi-kohta kuulostaa aivan ihanalta! <3 Voi kun omatkin olisivat olleet jotain spessua, toteuttaisimme tämän itsekin, mutta käymme muutenkin niin usein siinä samassa kahvilassa missä kaikki alkoi, niin se ois vaan turhaa :D Asukin on aivan upea! Tykkään mielettömästi tuollaisista muotoja kunnioittavista suorista housuista, ne ovat kuin luodut sulle :) Mun bucket listin yksi kohta tulee olemaan sun herkullisten reseptien kokkailu, niistä on meinaan kasaantunut pieni lista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa että se meidän ensitreffipäivä on aurinkoinen, tai joudutaan ehkä muuten turvautumaan johonkin muuhun! :D Voi kiitos, noi housut on kyllä yhdet suosikeista :) Hih siinä onkin mukavaa tekemistä kun pääsee maistelemaan herkkuja! <3

      Poista