16.9.2016

22 NELIÖÖ

Nyt pääsette kurkistamaan mun kotiini, nimittäin vuorossa on asuntopostaus. Mun yksiöni on tosi pieni, mutta valoisuuden ja kauttaaltaan remontoitujen pintojen vuoksi aika ihana! Olen viihtynyt erittäin hyvin ja saanut asunnon tuntumaan ihan kodilta. Tätä postausta tehdessä iski kuitenkin pieni haikeus, sillä kuun lopussa olisi muutto uuteen osoitteeseen. Päätettiin poikaystävän kanssa ottaa seuraava askel ja muuttaa yhteiseen kaksioon (aika jännää vai mitä!). Uudesta asunnosta kuulette myöhemmin lisää, joten hoidetaanpa tämä nykyisen asunnon esittely ensin alta pois :)

Ovesta sisään astuessa on pieni eteinen, josta avautuu suoraan huone. Huoneeseen sain mahdutettua sängyn, vaatekaapin, kolmenistuttavan sohvan, pienen lipaston, ruokapöydän sekä pari tuolia. 22 neliötä on aika haastava sisustaa, mutta sain onneksi huonekalut järjestymään siten, että liikkumatilaakin vielä jäi. Ja lattialla mahtuu helposti vielä joogaamaankin! Sisustusta en ehtinyt koskaan saamaan valmiiksi, sillä ajattelin panostaa enemmän sitten tulevaan, reilusti isompaan asuntoon. 


Pieneen asuntoon saa luotua lisäneliöiden illuusiota vaalean sisustuksen ja peilien avulla. Myös isot ikkunat ja leveät ikkunalaudat avartavat rajallista tilaa. Kun sisustuksen pitää minimaalisena ilman turhaa tavaraa ja koriste-esineitä, niin kodin tunnelmasta saa rauhallisen ja se on helpompi pitää siistinä. Kon Mari -siivouskirja on aivan huippu, jos haluaa päästä turhasta tavarasta eroon. En halua säilyttää mitään, mitä "ehkä saatan joskus tarvita", vaan laitan turhuudet kiertoon kavereille ja kirppiksille. Tavaroista luopuminen vähentää ahdistusta ja kun esillä on vain sellaisia asioita joista tykkää, niin elämä visuaalisen ihmisen silmin on paljon helpompaa. Esimerkiksi tiskirätti ja -harja pysyvät minulla aina visusti kuivauskaapissa!


Asunnossani on vasta uusittu, vaalea avokeittiö. Nuo valkoiset välilaatat on olleet ihan lemppareita tässä keittiössä. Säilytystilaa ja pöytätasoa on tosi vähän, mutta yllättävän hyvin on silti ruuanlaitto ja leipominen onnistunut. Kaipaan kyllä sitä, että saa rauhassa hääräillä keittiössä ilman, että jääkaapin ovi jyrää varpaat tai kompastuu avonaiseen astianpesukoneeseen.. Onneksi uudessa asunnossa on sitten ihanasti tilaa!


Eteisen kautta pääsee vielä asunnon kylpyhuoneeseen. Kylppäri on myös hiljattain remontoitu, joten se on valoisa ja siisti. Sama vaalea värimaailma jatkuu sielläkin ripauksella harmaata. Mietin kauan mitä tekisin muoviselle viherkasville ja se löysikin paikkansa kylpyhuoneesta. Ainut kasvi, jonka olen pystynyt pitämään hengissä, heh.


Kertokaa ihmeessä kommenttiboksiin mitä tykkäsitte mun kodista :) Sisustusjutuille ei näy hetkeen loppua, sillä uuden asunnon kanssa riittää tosi paljon tekemistä! Viime päivistä suuri osa onkin kulunut pinterestiä selaillessa, nettikauppoja tutkiessa ja huonekaluliikkeitä kierrellessä. Onneksi viikonloppu edessä, niin voi hukuttaa itsensä kaikenlaisiin sisustusunelmiin, ihanaa

M

16 kommenttia:

  1. Hyvin olet kyllä saanut kaiken mahtumaan tuonne, ja kotisi vaikuttaa tosi suloiselta ja avaralta! ♥ Itsekin haaveilen tuollaisesta täysin vaaleasta sisustuksesta, mutta ehkä seuraavassa kodissamme sitten..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vaaleaa sisustusta voi lähteä rakentelemaan pikkuhiljaa, siitä se sitten muotoutuu vähitellen! :)

      Poista
  2. Voi vitsi miten kiva asunto! Yksiöt on haastavia juurikin tilan puutteen vuoksi, mutta sä oot saanu ton tilan kyllä hyvin käytettyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla oli onneksi toimiva pohja, mikä helpotti sisustamista! :)

      Poista
  3. Ihan unelmakämppä, toivottavasti löydän itekkin joskus tommosen kun on ajankohtaista:) ihanasti sisustettu, odotan innolla uuden kodin esittelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanasti sanottu, kiitos paljon! Löydät varmasti<3

      Poista
  4. toi kämppä on jotenkin niiin söpö ja ihana! ei ihme että oot viihtynyt tuollakin :) nyt kuitenkin onnea uuteen tulevaan kotiin ja tsemppiä muuttoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla kyllä viihdyin mutta uusi kotikin on aika ihana, hih! <3

      Poista
  5. Apua, ihana! Niin kaunis sisustus, etten kestä :-)

    VastaaPoista
  6. oi miten kaunis sisustus ♥ vaikka neliöitä on vähän, oot silti saanut asuntoon mahdutettua hurjan paljon juttuja ilman ahdasta vaikutelmaa! valkoinen todella avartaa, oon itsekin huomannut sen hyvin uusiessani sisustusta entistä vaaleampaan :) kivaa vaihtelua!

    http://sadepisaroitaniitynkukkasilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuossa oli kyllä haastetta! Onneksi uudessa kodissa on nyt reilusti enemmän neliöitä :)

      Poista
  7. Ihana koti sulla! Mistä nuo harmaat tyynynpäälliset on mitkä ovat sohvalla? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tummanharmaa on H&M Homesta, harmaat Ikeasta ja raidallinen Annon :)

      Poista
  8. Jäin miettimään että minkälaiset valaisimet sulla on? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tuolla asunnossa valmiina kattovalaisimet, toinen oli pyöreä pallovalo ja toinen sellainen spottivalaisin kolmella lampulla. Molemmat siis kiinni korkealla katossa niin eivät kuvissa näy :D

      Poista