21.5.2013

Gili Islands

Tehtiin viime viikon alussa Hennan ja Iinan kanssa muutaman päivän reissu Gileille. Gilin saaria on kolme: Trawangan, Meno ja Air ja ne kuuluu isommalle Lombokin saarelle. Balilta pääsee helposti matkustaan fast boatilla edestakas 350 000rp hintaan ja siihen kuuluu myös autokyyti majotuspaikasta satamaan. Venematka kestää pari tuntia ja aallokko on välillä aikamoista. Gileillä ei oo ollenkaan moottoriajoneuvoja, ainoat kulkupelit on polkupyörä ja hevonen, joten ilmapiiri on tosi rauhallinen. Jo heti veneestä näki kuinka ihanan turkoosi vesi saaria ympäröi ja hiekka oli myös paratiisimaisen vaaleaa. Me otettiin hotelli Trawanganilta, jossa on eniten elämää, paljon ravintoloita ja pieniä kauppoja.


Seuraavana aamuna lähdettiin snorklaamaan Menolle ja Airille toiveena bongata Nemo ja nähdä kilppareita. Nemo oli edelleen eksyksissä mutta kilppareita nähtiin monta! Voi että ne oli ihania kun ne ui pikku räpylöillään siellä meren pohjassa :)


Snorklausretken jälkeen otettiin fillarit alle ja lähdettiin kiertämään saarta pyöräillen. Noi pyörät muuten oli ihan kamalia, oikeen rutis ja paukku eikä jarruista ollu tietookaan! Joku jenkki tuli multa ihan tosissaan kysymään että ajatko ekan kerran pyörällä :D Hyvin silti selvittiin (koitin muutaman kerran vääntää oikeesta kahvasta kaasua kunnes tajusin ettei oltukaan Balilla..)!


Ajettiin vahingossa harhaan, mutta ei onneks ihan turhan takia sittenkään. Näin nimittäin sen mitä olin viisi kuukautta jo odottanu, kilejä!!! Aivan valloittavia otuksia, olis tehny mieli ottaa yks mukaan :) IHANIAAAA


Oli oikein ihana ja rentouttava miniloma Balin hulinasta, Gilit on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka! :)

M

8 kommenttia:

  1. niin kaunistaa! mun silmät itkee verta aina kun katon näitä kuvia :(( paljon sulla on oikein mennyt tohon reissuun rahaa?? ois kiva tietää silleen suunnilleen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm no syksyllä makselin lukukausimaksun, lentoja, rokotuksia yms varmaan muutaman tonnin edestä. Sitten Balilla sain korotettua opintotukea, jolla maksoin asumisen ja sen lisäks kuussa meni suunnilleen ehkä joku 300-500e, riippuen vähän mitä teki :)

      Poista
  2. Tosi ihana toi pinkki paita. Kävin lauantaina kiertelemässä kauppoja ja aina silmiin osui vaan kaikkea ihanaa pinkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, taitaa olla pinkki tänä kesänä aika suosittu väri :)

      Poista
    2. Jep, varsinkin tuollainen aika räikee sävy. Itse tosin tykkään sellaisesta ihan hempeestä vaaleanpunaisestakin. On tosin pinkissäkin sellasia sävyjä joista en itse tykkää yhtään, mutta useimmat sävyt miellyttää silmää.

      Poista
    3. Mun lemppari on just tollanen räikee neonpinkki :) Mulle menee kyllä oikeestaan kaikki pinkit :D

      Poista