23.10.2013

Vuosijuhlat

Perjantaina juhlittiin meidän yliopiston ylioppilaskunnan TTYY:n 48-vuotisjuhlia. Sai kerrankin vetää oikein iltapuvun päälle ja muutenkin tyttöjen kanssa valmistautua ihan kunnolla. Mekon tilasin Nellystä ja statement-koru löyty H&M:stä. Oltiin A3:sen kanssa gootteja ja A1 oli kunnon ruskettunut kesäbeibe ;D


Juhlat alkoi kuudelta Finlaysonilla ja ehdittiin ottaa vähän kuviakin kun olin järkkärin raahannu mukaan. Loppuillasta se jäi kuitenkin narikkaan, joten loput onkin sit iphonella otettuja. Ohjelmassa oli alkumalja, puheita, kunniamerkkien jakoa ja tietenkin ruokaa. Välissä laulettiin aina juomalauluja ja kumottiin snapseja ;) Myöhemmin kaikkien muodollisuuksien jälkeen oli vielä bändi soittamassa ja vedettiin pienet valssitkin ennen jatkoille siirtymistä.


Jatkot oli jossain Hatanpäällä, tarkasta sijainnista ei ollu siinä vaiheessa mitään käsitystä. Sieltä mentiin vielä jatkojen jatkoille, mutta ilmeisesti oli niin hauskaa että ei tullu montaa kuvaa napattua. Tai löytyhän sieltä puhelimesta aamulla kaikkee mielenkiintosta mutta ne oli joko tärähtäneitä tai ihan hirveitä epäonnistuneita otoksia :''D 


Oli niin hauska ilta ja meni aika ihan sairaan nopeesti! Pitää mennä uudestaan heti kun tulee taas isot vuosijuhlat, sen verran kivaa meillä oli :)

M

10 kommenttia:

  1. Voi vitsit, varmasti ollut ihan mahtavaa <3 Te kaikki ootte olleet todella kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnistuneet juhlat, kiitos paljon! <3

      Poista
  2. Voi kuinka kauniita naisia!!<3 Ja upeat mekot teillä kaikilla :) Ite ootan ihan hulluna meiän viestijöiden pikkujouluja, kun on pikkumusta teemana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos!! <3 Oi pikkumusta kuulostaa hyvältä teemalta, tulee varmana tyylikkäät kemut teille :))

      Poista
  3. Meilläkin tulee täällä oleen tanssijaiset keväällä! näyttää niin hyvältä. Sulla on hiukset aivan upeasti ja toi mekko on erittäin tyylikäs, vau <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vähän kiva, tällaset on niin piristäviä juttuja niin jaksaa taas opiskellakin välillä :) Voi kiitos kovasti <3

      Poista
  4. Iiihana blogi <3 Niin kaunis mekko ja toi koru on kanssa hieno :) Liityin lukijaksesi. Olisi kiva, jos kurkkaisit myös mun blogin:

    http://minna-rose.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ja tervetuloa seurailemaan! :) Joo tottakai käyn kurkkaamassa sunkin blogia :))

      Poista
  5. Aika hyvin roikkuu latsit. Millasella ohjelmalla reenaat selkaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :) Teen ylätaljaa leveällä otteella että vedän niskan taakse, sit sama laite mutta kapea vastaote (vähän ku tekis leukoja), alataljasoutuja, yhden käden kulmasoutuja ja sitten vetelen vielä taljassa niillä naruilla sillain käsiä taakse, en osaa oikein tarkemmin selittää :D ja teen yleensä niin raskailla painoilla kun jaksan 8-10 toistoa x3 :)

      Poista