17.3.2014

Tytöt Tallinnassa

Tehtiin viime viikonloppuna ihanan rentouttava kylpylämatka Viroon Anniinan ja Klausin kanssa. Varattiin matka Ikaalisten matkatoimiston kautta kahdeksi yöksi Meriton spa & conference hotelliin. Viikonlopun aikana lilluttiin kylpylän porealtaissa, syötiin hyvin, käytiin hieronnassa, treenattiin ja tietenkin myös shoppailtiin oikein ahkerasti ;)


Hyviä shoppailupaikkoja oli iso ostoskeskus Rocca al mare, Virukeskus ja Rotermannin alue, josta löytyi ihanat Stradivarius, Pull&Bear ja Bershka. Tuli ostettua uusia vaatteita, kenkiä, koruja ja kosmetiikkaa. Varsinkin hiusvärit oli tosi halpoja, joten niitä lähti mukaan useampi paketti :D Hotellilta oli keskustaan noin kilometrin matka, mikä taittui nopeasti ihania vanhankaupungin kujia pitkin.


Ruokapaikkojakin löytyi joka kadun kulmasta ja ruoka oli kyllä hyvää ja tosi edullista. Meidän hotellilta sai aivan ihania kakkupaloja ja leivoksia, joita nautiskeltiin naistenpäivän kunniaks.


Sää oli ihanan aurinkoinen ja shoppailureissulla olis pärjännyt ihan hyvin jo nahkatakillakin. Mut onneks oli pipo päässä kun tuolla tuuli aivan järkyttävän paljon :'D


Meidän matkan hintaan kuului siis kylpylän lisäksi myös kuntosalin käyttö ja käytiinkin treenailemassa siellä pari kertaa. Salilta löytyi kaikki tarpeellinen ja naurettiin kun ne laitteet oli ihan kun jotain nojatuoleja, niin mukavia ja pehmeitä :D


Kokonaisuudessaan reissu oli kyllä ihan 5/5!



M

4 kommenttia:

  1. Suhteellisen miehisen näkönen tuo toinen tyttö ;DD HAAHHAH >:D Ihana video!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahaa eikös olekin :DDDD Kiitos, se on sen toisen tytön tekemä! ;)

      Poista
  2. huippu toi video :DDD<3 ja huhuh nainen sä olet hyvässä kunnossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se on kyllä hauska! :DD no höpöhöpö, mutta ehkä se treeni alkaa tässä pian näkymään toivottavasti :D

      Poista