19.2.2016

Vietnamilaiset kesärullat



Tämä aasialaisen keittiön resepti on ihanan kevyt ja raikas, eikä toteutuskaan ole yhtään vaikeaa. Tuoreet riisipaperirullat sopii hyvin esimerkiksi lounaaksi tai raikkaaksi naposteltavaksi maukkaan dipin kanssa. Riisipaperia löytyy parhaiten aasialaisista ruokakaupoista ja yhdestä paketista riittää useampaan kertaan. Rulliin laitettavien kasvisten suhteen voi käyttää mielikuvitusta ja valita kasvikset omien mieltymysten mukaan. Esimerkiksi tofua tai tempeä lisäämällä näistä saa vielä ruokaisampia mutustettavia. Tässä resepti omaan suosikkiini:

Kesärullat 12 kpl (vegaani, gluteeniton)

12 riisipaperia
1/2 kerä ohutta riisinuudelia
ripaus suolaa
kurkkua
porkkanaa
korianteria ja/tai minttua
avokadoa
kirsikkatomaatteja

Keitä riisinuudeleita muutama minuutti, lisää ripaus suolaa, valuta ja jätä jäähtymään. Pilko kasviksista pitkiä, ohuita suikaleita, jotta saat rullista kauniin muotoisia ja täytteet pysyvät rullissa paremmin. Liota riisipapereita hetki vedessä yksi kerrallaan esimerkiksi ruokalautasella, kunnes ne pehmenevät. Valuta ylimääräinen vesi pois pehmenneestä riisipaperista ja siirrä se toiselle lautaselle tai alustalle. Aseta sopiva määrä kasviksia ja yrttejä liotetun riisipaperin päälle ja kääntele napakalle rullalle. Toista vielä sama lopuille riisipapereille ja kasviksille.


Kastike

1 limen mehu
1 tl tamarinditahnaa
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
(vettä)
valkosipulia
chiliä

Kastike valmistetaan sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Jos kastike tuntuu liian vahvalta, voi joukkoon lisätä hieman vettä. Itse tykkään kunnolla maustetusta kastikkeesta, sillä näissä rullissa ei itsessään ole muuta kuin kasvisten maku.


Rullat ovat parhaimmillaan, kun ne syödään ihan tuoreina, mieluiten heti valmistamisen jälkeen. Jos rullat valmistaa jo aiemmin esimerkiksi vieraita varten, niin niitä voi ennen tarjoilua sivellä hieman vedellä, jos riisipaperi pääsee kuivahtamaan. Sitten vaan dippailemaan ja nautiskelemaan, nam!

M

10 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvälle. En oo koskaan maistanut tuollaisia, mutta uskon että varmasti maistuisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä nii ihanan makuisia ja vielä terveellisiäkin, että tykkäisit varmasti! :)

      Poista
  2. NAM! Näitä on IHAN PAKKO tehdä huomenna!! So ei tullut jo ilmi, mä rakastan näitä pikku rullia :D Ne on niin helppo väsätä ja napsia soijan tai hoisinin kanssa, mutta mä taidankin kokeilla tuota sun kastikereseptiä, kuulostaa meinaan hyvältä :) Mahtavaa viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin tekis mieli tehdä taas heti uudestaan! Näissä on joku sama koukuttavuus kun sushissa :D Niin hyviä namss <3

      Poista
  3. Oi namiii, sun blogiin ei kyllä koskaan pitäis tulla nälkäsenä! :D Täällä on niin ihania reseptejä aina! Tätä vois tosiaan kyllä testata, varmasti vatsaystävällinen vaihtoehto!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se on kyllä totta että reseptipostaukset saa aikaan vielä kamalamman nälän! :D Kokeile ihmeessä, vatsakin tykkää näistä <3

      Poista
  4. Nam miten hyviltä noi näyttää! En oo koskaan maistanut tollaisia, joten taidankin ottaa tän reseptin ylös ja kokeilla lähiaikoina :) Osaatko vinkata mistä Treellä vois saada tota riisipaperia?

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sit kyl kokeilla, nää on tosi hyviä! :) Mä ostin noi omat hervannasta kun duossa on se aasia-kauppa, mutta uskoisin että kaikista muistakin etnisistä ruokakaupoista löytyy. Esim Tullintorilla on se East Asia mart niin sielläkin on varmasti ja myös ihana valikoima kaikkea muutakin <3

      Poista
  5. Oi namia! Pakko testa joskus! Tuli kyllä hirveä nälkä, vaikka juuri söin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, nää on ihana terveellinen herkku! <3

      Poista