30.10.2014

Uusia sisustusjuttuja & DIY vinkkejä

Ostin vähän aikaa sitten uuden sohvan ja sen myötä iski aivan älytön sisustusinnostus! Uusi sohva on Askon kolmen istuttava Carolina valkoisilla Ikean Ektorp päällisillä ja mun rakkaus sitä kohtaan kasvaa vaan päivä päivältä   En vois olla enää tyytyväisempi tähän valintaan, koska sohva on niin ihana ja ajaton! Ensin vähän jännitti, että saanko Ikean päälliset tähän sohvaan jotenkin mahtumaan, kun olin lukenut netistä vähän ristiriitaisia kertomuksia. Tyynyt istuivat aivan täydellisesti ja tuon sohvan "hupunkin" sain siihen ihan hyvin asettumaan, vaikka pikkuisen hermoja se kyllä vaati. Te jotka mietitte valkoisen sohvan ostamista niin antakaa mennä vaan! Irrotettavat päälliset voi aina pestä ja alun varovaisuuden jälkeen totesin että mihinkään liialliseen suojeluun ei todellakaan ole tarvetta, hyvin kestää valkoinenkin tavallista elämää. Löysin sohvalle Ikeasta aivan täydellisen vaaleanpunaisen samettisen tyynyn ja tiesin heti että se oli tehty mua varten. Tummanharmaa tyyny on puolestaan H&M:stä ja valkoiset Hemtexistä.


Toinen suurempi uusi hankinta on valkoinen ruokailuryhmä. Tai no pöytä on niinkin uusi kuin 80-luvulta! :D Se on nimittäin ollut mun vanhemmilla jo kauan sitten ja sen jälkeen ollut monta vuotta varastossa. Mutta nyt se sai uuden kodin uuteen uskoon tuunattuna kun hioin sen ja maalasin valkoiseksi. Musta se on kivan yksinkertainen ja juuri sopivan kokoinen tänne asuntoon. Pöydän kaveriksi ostin valkoiset nahkapäällysteiset tuolit Sotkasta.

Eikä mun maalausintoni siihen jäänyt, vaan uuden ulkoasun sai myös Muurame kalusteen lipasto, joka näkyy ylemmissä kuvissa. Sen laatikostot oli aikaisemmin vaaleanruskeat, mutta kalustemaalilla loihdin niistäkin valkoiset. Oon kyllä niin tyytyväinen näihin diy-juttuihin, kun pienellä vaivalla saa kalusteista ihan uuden näköisiä ja vieläpä ihan ilmaiseksi (just googletin niin ton lipaston hinta uutena on reilut 400e)!


Ikeasta lähti mukaan pari valokuvakehystä ilman, että mulla oli niihin mitään kuvia valmiiksi mietittynä. Selailin Ebaystä kaikenlaisia kuvia, mutta koska mun täytyy saada kaikki heti, niin ajattelin mieluummin tehdä ne itse. Löysin netistä pari ihanaa kuvaa ja iskä tulosti ne mulle valokuvapaperille. Sitten vaan leikkasin ne sopivan kokoisiksi ja asetin kehyksiin! Helppo ja halpa tapa saada juuri sellaiset kuvat kuin itse haluaa :)


Yksi parhaimmista asioista syksyssä on kynttilät ja varsinkin tuoksuvat sellaiset! Ikeasta lähti mukaan myös aivan vastustamattoman makealle piparkakulle tuoksuva kynttilä. Syksyisin on ihana panostaa sisustukseen ja ostaa uusia juttuja kotiin, kun talven tullen siellä tulee vietettyä paljon enemmän aikaa kesään verrattuna. Musta tuleekin aina syksyisin sellainen kotihiiri, joka istuu sohvan nurkassa viltin alla kynttilän valossa. Vielä kun saisi oman kullan pian tänne niin olisi kaikki hyvin!


Alan odottamaan joulua viimestään jo näin lokakuussa koska joulunodotus on vaan niin parasta! Joululaulut on soinu jo pari viikkoa, ekat joululahjat on ostettu ja nyt on glögikausikin korkattu ♥  Ostin eilen myös jouluaiheisen lehden, josta saa toivottavasti hyviä jouluvinkkejä. 


Mitä tykkäsitte uusista jutuista? Odotatteko jo joulua? :)

M

27 kommenttia:

  1. Ooh, onpas kaunista. :) Mullakin alkaa himottaa sisustella oma koti uuteen uskoon! Ja joulua odotellaan myös jo ihan täysin rinnoin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! :) Sisustaminen on kyllä ihanaa kun siihen saa pienen kipinän! Ja ihana kuulla että löytyy muitakin :D ♥

      Poista
  2. Vauuu aivan ihania uusia hankintoja ♥ ja muutenkin todella kauniita kuvia :) itelle ihan kateus iskee täällä! Mut hyvällä tavalla vaan ;) hih. Täällä odotetaan joulua kyllä jo kovasti♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Hahah no eikai sentään ;D Jeiii ihanaa, ei millään malttais enää odottaa ♥

      Poista
  3. Tosi kaunista ja raikasta! Tykkään! <3 Me just muutettiin uuteen kotiin ja mulla on ihan tajuton sisustusvimma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Oi että, uutta kotia on varmasti aivan ihana päästä sisustamaan! :)

      Poista
  4. Härre!! Sun sisustus on niin mun mieleen! Miten en oo löytänyt sun blogiin aiemmin! Sait kyllä ehdottomasti uuden lukijan :)

    Toivottavasti et ota liian mainostuksena, mutta jos haluat piipahtaa blogissani niin siellä on linkitä blogisi ja samalla arvonnassa kolme kynsilakkaa :) Tervetuloa kurkkaamaan jos innostaa :)

    http://iinaneloa.blogspot.fi/2014/10/linkita-blogisiarvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, tervetuloa seurailemaan! ♥ Mä käyn heti kurkkaamassa! :))

      Poista
  5. Haahah täällä on yks jouluhöperö, joka alkoi odottamaan joulua jo ensilumista lähtien! :D
    Tosi ihana tää sun blogi! Sulla on tosi hyvä maku :) Pinkki tuo kivasti raikkautta valkoiseen kotiin!
    Sait musta heti uuden lukijan! ;)

    Mä kans kirjoittelen blogia, jonne löydät linkin takaa:

    http://roaringwiththewind.blogspot.fi/

    //TIINA//

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulispa täälläkin jo ensilumi niin viimestään sit mäkin menisin ihan sekasin! :D voi kiitos paljon, tervetuloa lukijaksi! Käyn kurkkaamassa sun blogin :)

      Poista
  6. Kiva nähdä sun kämppää :) Eikös sulla ole koira/koiria vai onko ne siellä sulla vaan sillon tällön? :D Mites toi sohva niiden kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on mulla kaks chihuahuaa mutta ne on täällä vaan sillon tällön, muuten ne asuu mun vanhemmilla :) ne ei onneks pääse ite sinne hyppäämään ja vaikka ne on siellä ollu niin ei oo sohvalle käyny mitää :D en sit tiiä miten toi valkonen sohva toimis isompien koirien kans esim kurakelillä :D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, valkoinen ja vaaleanpunainen on ihan mun lempparit <3

      Poista
  8. Kivat valokuvat noissa kehyksissä:-)!

    VastaaPoista
  9. Kaunis värimaailma kodissasi! :))

    VastaaPoista
  10. itekin oon haaveillut tuosta ikean sohvanpäällisestä mun harmaaseen askosta ostetun sohvan päälle ja miettinyt miten se mahtais siihen sopia. Tuleeko nuo istuintyynyt erillisinä päällisinä? Sitä en oo missään blogissa tai ikean nettisivuilla ymmärtänyt.:) Eniten itseäni mietityttää nuo käsinojat, omassa sohvassani kun on suorat käsinojat ei pyöreät. Tietty tuota päällistä vois varmaankin ompelemalla parannella. Kiitos jo etukäteen jos viittit vastata.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo istuintyynyt tulee kaikki erillisinä päällisinä, eli tuossa mun sohvassa on siis kuusi irrallista tyynyä (3 istuin ja 3 selkänoja) joihin päälliset saa laitettua :) Ne päälliset on ommeltu samaan muotoon noiden tyynyjen kanssa eli ne istuu niihin tosi hyvin. Ja noi kaikki päälliset tulee siis samassa paketissa! Vähän ehkä epäilen että saatkohan laitettua sitä suoriin käsinojiin, koska toi päällinen on ommeltu muotoon just pyöreille :/ Mutta tietty sitä jonkun verran pystyy ite fiksaileen! Toivottavasti sait tästä nyt edes jotain selvää :D

      Poista
  11. Tää selvensi asiaa, kiitos.:) Käyn vielä ikeassa tutkimassa päällistä lähemmin ja katson alanko tuunailemaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Toivotaan että päällinen olis hyvä :)

      Poista
  12. Heips!
    Löysin blogisi, kun etsiskelin tietoa ikean sohvanpäällisistä askon sohvaan. Postauksen julkaisusta onkin jo jonki aikaa, mutta toivottavasti huomaat kommentin. :)

    Eli onko sohvasi siis askon carolina mallia? Jouduitko kuinka operoimaan päällistä paikalle? Purkamaan/ ompelemaan tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä on Askon Carolina. Istuintyynyt sopi ihan täydellisesti, mutta sitten se isompi päällinen mikä tulee koko sohvan päälle oli vähän haastavampi. Jouduin toisesta selkänojan yläkulmasta pikkuisen purkamaan, mutta pidän siinä torkkupeittoa päällä niin se ei näy ollenkaan. Päällinen jää takaa lyhyeksi, mutta jos sohva on seinää vasten niin sitten sekään ei haittaa :) aika paljon sitä saa kyllä kiskoa että sen saa kunnolla paikalleen :'D

      Poista