26.12.2014

Jouluaatto


Meidän jouluaatto sujui mukavasti samalla tavalla kun edellisinäkin vuosina, eli tosi perinteisesti. Meitä oli jälleen iso porukka ja tänä vuonna saatiin myös yksi pikkuinen juhlija lisää ♥  Aamu alkoi riisipuurolla ja siitä lähdettiin hautuumaalle viemään kynttilöitä, oli niin jouluinen pakkassää ettei enää parempaa olis voinut toivoa! Iltapäivällä syötiin hyvin (tai no oikeastaan koko ajan syötiin) ja odoteltiin joulupukkia saapuvaksi. Pukki toikin tulessaan paljon lahjoja eli selvästi oltiin oltu kilttejä ;) Lahjojen avaamisessa meni taas useampi tunti, kun avataan ne aina vuorotellen että toiset näkee mitä joku saa. Kamera jotenkin unohtui siinä hälinässä niin kuvia ei paljoa tullut napsittua, mutta ainakin sitten keskityttiin olennaiseen eli yhdessäoloon!

Ps. en malttanutkaan pysyä poissa täältä bloggerista, kun joulupäivänä herättelin sisäisen koodarini ja muokkasin tätä ulkoasua hieman! Sain vihdoin tasattua tekstin ja kuvat ja hion tyyliä siistimmäksi, ei oo hypermedian toivoton sivuaineopiskelu mennykään siis ihan hukkaan haha.

M

8 kommenttia:

  1. Voi että kuinka suloisia lapsia. <3 Oot ollu jouluna tosi kaunis ja mekko on kans aivan ihana :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus :)<3niin upea tuo kakkoskuva, oii että!! <3

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka suloisia kuvia♥

    VastaaPoista
  4. Oih, ihania kuvia ja söpöjä lapsukaisia <3 Tykkään kyl niin kovasti tästä sun blogista! :)

    VastaaPoista