21.2.2015

Helmikuun Livbox

Helmikuun Livboxia avatessa ensimmäinen ajatus oli että "IHANAA tää on pinkki!". Ja kun näin sisällön niin olin vähintään yhtä innoissani! Boxin teemana oli ystävänpäivä, mikä näkyi niin värimaailmassa kuin tuotteissakin, sillä mukaan oli laitettu pari ekstrajuttuakin :) Halusin testailla kaikki tuotteet läpi ennen postauksen tekemistä, jonka takia tää tulee pikkuisen myöhässä!


Paketista löytyi ensimmäiseksi Garnierin hiuksiin jätettävä Densify Lengths Plumper seerumi (7,90e). Seerumi levitetään hiusten pituuksiin ja se tuo niille lisää tuuheutta säännöllisesti käytettynä. Oon laittanut tuotetta pyyhekuivaan tukkaan muutaman kerran ja hiukset tosiaan tuntuu ehkä aavistuksen runsaammilta. Plussaa myös ihanasta hedelmäisestä tuoksusta ja putelin pinkistä väristä! Lumenen uutuus Nude Perfection kevytmeikkivoide (19,90e) oli ehdottomasti boksin paras tuote (tai ehkä jopa koko Livbox historian!). Tätä testatessa ei enää harmittanut viime kuun boksin väärän sävyinen Rimmelin BB-voide, koska se olisi kuitenkin jäänyt käyttämättä tämän syrjäyttäessä kaikki vanhat voiteet :D Siis niin täydellinen meikkivoide mun iholle että huhhuh. Ja vielä Lumene, jonka meikeistä en koskaan oo erityisemmin edes välittäny! Sävykin osui ihan nappiin, joten tästä voiteesta tulee varmasti vakiotuote mun meikkipussiin. Voide on ihanan kevyt, mutta silti peittävä ja levittyykin kuin unelma. 


Paesen Kashmir luomivärin (4,95e) sain vaaleanpunaisessa sävyssä, joka näyttää iholla ehkä enemmänkin valkoiselta. Käytän muutenkin tosi vähän luomivärejä niin saa nähdä keksinkö tälle käyttöä vai annanko eteenpäin äitille :) Myös boksissa yllärinä ollut Iberon kaulakoru (n. 25e) taitaa jäädä käyttämättä, koska se ei oikein oo mun tyyliseni. 


Tykkäsin kovasti Nivean Micellar Waterista (5,95e), joka on tarkoitettu ihon puhdistukseen ja kosteutukseen. Puhdistusveden misellit imee iholta meikin ja rasvan magneetin tavoin, joten tuotetta ei tarvii edes huuhdella. Tää on sellainen kiireisten päivien pelastaja, kun ihon puhdistus täytyy hoitaa nopeasti. Tän pakkaan varmasti myös esimerkiksi kesällä festareille, kun meikkejä ei ehkä muuten pääse pesemään. Myös Eucerin in-shower body lotion (13,50e/400ml) tuli tarpeeseen, koska varsinkin jalkojen rasvaaminen unohtuu multa tosi usein. Tällä sen voi hoitaa jo suihkussa eikä tarvitse odotella rasvan kuivumista.

Oli mukavaa kun tässä kuussa kaikki tuotteet yhtä lukuun ottamatta oli täysikokoisia. Erityisen iloinen oon kyllä tuosta Lumenen meikkivoiteesta, koska edellinen oli just loppumassa. Nuo muut oli sellaista kivaa ekstraa. Kivana lisänä tuli myöskin Ruutu+ kolmeksi kuukaudeksi, jonka taidan käydä heti aktivoimassa ja kattoa sieltä jotain sarjaa tai leffaa rennon lauantain päätteeksi :) Kivaa viikonloppua!

M

24 kommenttia:

  1. oii ihania juttuja ollu Livboxissa<3 !!! himottais niin taas alkaa tilailemaan, se on aina ihana yllätys ja pääsee testaileen sellaisia tuotteita mitä harvoin itsellä tulis ostettua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä! <3 Toi on kyllä just hyvä kun voi löytää huipputuotteita! Esim mä en ite ois ikinä ostanu tota meikkivoidetta ja sit se oliki ihan perfect!! :D

      Poista
  2. ihania juttuja! millä sä levität tuon meikkivoiteen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä levitän sen ihan sormin vaan, se on mulle kaikista sopivin tapa niin menee tasaisesti :)

      Poista
  3. ihania tuotteita!<3 tuo Lumenen meikkivoide on kyllä hyvää, olen joskus saanut jonkun testerin lehden välistä ja tykkäsin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eikös! <3 Ai säkin oot testannu sitä, se on kyllä hyvä tuote :))

      Poista
  4. Mä oon jo pitkään halunnut kokeilla tota livboxia mutta ainakaan vielä en ole tilannut. Ehkä mäkin vielä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mukava ylläri joka kuukausi! Mun ei tuu edes enää ostettua lähes mitään kosmetiikkaa kaupoista kun noissa tulee niin paljon kaikkee ihanaa :)

      Poista
  5. Tä oli kyllä ihan ehdottomasti paras boksi pitkiin aikoihin! :) Mun tekis ihan hirveesti mieli hankkia lisää noita Paesen luomivärejä, sain itse sen valkoisena ja tykkäsin kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä! :) Joo toi tuntu kyllä hyvältä ja hintakin kohdillaan :) osaisinpa itekin käyttää enemmän luomivärejä!

      Poista
  6. Oon ite myös miettinyt pitkään livboxia, mutten kuitenkaan ole raaskinut.. Nyt oli kyl tosi kiva paketti!
    http://jennicarita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kans sillon pitkään että raaskinko mutta mulle menee huomattavasti vähemmän rahaa kosmetiikkaan tällein! :) muuten tulis kuitenkin joka kuukausi osteltua jotain :D

      Poista
  7. Tosi kivoja tuotteita, mun kohdalla kaikki olisi päässyt ahkeraan käyttöön! :-)

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja ja hyödylliseltä vaikuttavia tuotteita on tää livboxi sisältyäny! :o Ehkäpä mäkin vielä joskus tilaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, noista kyllä suurin osa pääsee käyttöön! Mä ainaki suosittelen, oon ollu tosi tyytyväinen <3 :)

      Poista
  9. Aivan ihania tuotteita Livboxissa<3 !!! himottais niin alkaa tilailemaan, ku en oo koskaan aikasemmin! Olis aina ihana yllätys ja pääsis testaileen uusia tuotteita! :) Kyllä mä vielä ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sit vaan kokeilemaan!! :) se yllätyksellisyys on niin kivaa ;) <3

      Poista
  10. Haluatko vaihtaa tuon korun, kun itse sain turkoosillä helmellä olevan ja olisin halunnut tuon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä me jo sovittiinkin :) mukavaa kevättä myös sinne <3

      Poista
  11. tota nivean puhdistusvettä on pakko testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä tykkäsin siitä, paljon parempaa kun jotkut tavalliset kasvovedet! :)

      Poista
  12. Oispa ollut ihana saada tuollainen boxi. Ihania tuotteita <3 Mä tilasin joku aika sitten livboxia, mutta valitettavasti silloin mulle kertyi ihan liikaa sellasia tuotteita mitä ei tullut käytettyä joten lopetin sen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyllä ihana <3 joo toi on kyllä tuttua että sit niitä voi alkaa kertymään :/ mut nyt on ollu aika erilaisia juttuja niin ne entisetkin on päässy hyvin käyttöön :)

      Poista