21.5.2015

Eat your greens

Mulla on usein joku vihannes tai hedelmä erityisessä suosiossa ja tällä hetkellä se on pinaatti! Ostan kerralla ison pussillisen baby pinaattia ja ennen kun huomaankaan, niin se on jo jääkaapista jonnekin hävinnyt.. Se vaan on niin monikäyttöinen raaka-aine ja ennen kaikkea tietysti terveellinen. Muutenkin suosin tällä hetkellä kaikkea tummanvihreää, koska sillä on elimistöä alkalisoiva vaikutus. Esimerkiksi liha, kananmuna, maitotuotteet, useimmat viljat, sokeri ja hiilihapolliset juomat lisäävät elimistön happamuutta aiheuttaen erilaisia lieviä oireita kuten väsymystä, univaikeuksia, päänsärkyä ja voimattomuutta. Liian hapan ruokavalio voi kuitenkin pahimmillaan johtaa myös yleisiin elintapasairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, osteoporoosiin ja syöpään. Jotta elimistön happo-emäs-tasapaino pysyisi ihanteellisena, pitäisi emästä ja happoa tuottavien ruoka-aineiden suhde olla 80:20. Erityisen paljon emästä tuottavia aineita ovat muun muassa kurkku, avokado, pinaatti, parsakaali, lehtikaali, sitruuna, tomaatti ja selleri. Kasviksia lautaselle siis!

Aloin reilu viikko sitten tarkkailla syömisiäni juuri tästä näkökulmasta, lisäsin lautaselle reilummin kasviksia ja vähensin viljojen, sokerin ja margariinin määrää. Hain Ruohonjuuresta vielä pullollisen Cocovin koivuntuhkauutetta, jota otetaan kahden viikon ajan happo-emäs-tasapainon saavuttamisen tueksi. Ensimmäisinä päivinä särki päätä ja välillä meinasi yököttääkin, eli elimistön myrkyt siis todellakin lähtivät liikkeelle! Olo helpotti parin päivän jälkeen, jonka jälkeen energiatasot alkoi kohota ihan uusille leveleille. Nyt on siis vasta reilu viikko menty näin, joten innolla odotan vielä mitä muuta tulee tapahtumaan :)

Itse tykkään tehdä kasviksista sosekeittoja ja smoothieita, jolloin niitä ikään kuin huomaamatta tuleekin syötyä tavallista enemmän. Myös vatsan on helpompi sulattaa jo valmiiksi soseen muodossa olevaa ruokaa. Tässä tuleekin nyt pari vihreää reseptiä, jotka tekevät elimistölle hyvää ja maistuvat muullekin kuin pelkälle pinaatille ;)

IMG_4422

Vihreä papukeitto (2 annosta)

1 parsakaali
pari kourallista pinaattia
purkillinen (n. 300g) isoja valkoisia säilykepapuja
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
rypsi/oliiviöljyä
0,5 l kasvislientä

Leikkaa parsakaali paloiksi ja laita höyrykattilaan kypsymään. Pilko sipulit ja kuullota niitä öljyssä pannulla muutama minuutti. Lisää joukkoon kasvisliemi, pavut ja pinaatti ja keitä miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia, jotta pavut pehmenevät. Lisää kypsyneet parsakaalit ja papu-kasvisliemi blenderiin ja sekoita tasaiseksi keitoksi. Mausta keitto vielä tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

IMG_4461

Green smoothie bowl

Pari kourallista pinaattia
1/2 avokado
1 kiivi
1 banaani
1/2 sitruunan mehu
pieni pala tuoretta inkivääriä
jauhettua nokkosta
kylmää vettä

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi, lusikoitavaksi smoothieksi blenderissä ja kaada isoon kulhoon. Lisää pinnalle mieluisia hedelmiä, marjoja, pähkinöitä, manteleita ja siemeniä. 

Jos teitä kiinnostaa enemmän tämä happo-emäs-hömpötys niin kerron mielelläni lisää fiiliksiä myöhemmin kun (jos) tämä ruokavalio alkaa kunnolla vaikuttaa :) Mulla on kirjastossa varauksessa tähän liittyvä kirjakin, josta toivottavasti löytyy lisää hyviä vinkkejä ja motivaatiota!

M

6 kommenttia:

  1. ooo tuo papukeitto kuulostaa tosi hyvältä! Pakko oli ottaa ohje talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeesti niin hyvää! Täytyy munkin tehdä sitä pian uusiksi :)

      Poista
  2. Näyttää niin herkulliselta ja tosi kaunis tuo kuva!! Nam <3

    VastaaPoista
  3. Ei hitto nuo näyttää niin hyvältä että tekisi mieli syöksyä näytön läpi maistamaan. Kuvat on tosi kauniita ♥

    VastaaPoista