22.4.2015

Keväisiä ostoksia

Heipsan! Nyt pääsin vihdoin kirjoittelemaan tännekin pitkästä aikaa, sillä mun tietokone on temppuillut pahemman kerran eikä siitä taida enää toimivaa saada sitten millään. Koululla on tietysti koneita, mutta sitten ongelmaksi tuli kuvien siirtäminen kamerasta, koska piuha oli hukassa. No nyt on sitten sekin hoidossa ja pääsen vihdoin postaamaan, huh! Ehtikin tulla jo kauhea ikävä tätä blogimaailmaa.

Ajattelin vähän esitellä, mitä keväisiä uutuuksia mun vaatekaappiin ja kosmetiikkavarastoon on tässä viime aikoina päätynyt. Kevättakin hankintaa jouduin pitkittämään, koska ilmat on ollu niin kylmiä, ettei ohuella takilla ole vielä pärjännyt. Kun olin vasta näin myöhään liikkeellä, niin nettikauppoja selatessa tajusin, että kaikista kivoista takeista oli koot loppu. Mielessä oli tyylikäs ja rento musta trenssi. Onnekseni poikkesin Vero Modaan ja siellä olikin vielä yksi ihanuus juuri omaa kokoani! Se tunne sovituskopissa oli mahtava kun tajusin, että se oli päälläkin aivan täydellinen


Takin lisäksi olin uusien kevätkenkien tarpeessa, joten klikkailin ostoskoriin Niken Roshe runit. Nämä kengät miellyttää mua yksinkertaisuudellaan ja tottakai mukavuudellaan, sillä noilla kävelee helposti vaikka koko päivän.


Näiden lisäksi oon hankkinut Gina tricotista vaaleanpunaiset housut, H&M:ltä vähän pitsiä sekä Bikbokista valkoisen croptopin ja kuviollisen off shoulder -paidan. En malta odottaa että voin vähän kesäisemmillä keleillä vetäistä jalkaan nuo vaaleanpunaiset pöksyt Nikejen kanssa :)


Kosmetiikkapuolelta taas uusia tuttavuuksia on Lumenen bright now voidegeeli ja Lumene  Lab -sarjan silmänympärysvoide. Noita en ole vielä ottanut kunnolla käyttöön, koska entisiä purnukoitakin vielä on, mutta ainakin pienen testailun perusteella nuo vaikuttaa ihan hyviltä tuotteilta. Oon aikaisemmin käyttänyt vain Batisten kuivashampoita, mutta nämä Bangerheadin Fresh me up -tuotteet tuntuu paljon kevyemmiltä ja jättää hiukset ilmavammiksi kuin Batisten shampoot, joten näistä tykkään myös kovasti.


Toivotaan, että saisin hankittua myös uuden koneen mahdollisimman pian, ettei tarvitsis täällä koululla näin paljoa ravata, koska mulla on paljonpaljon postausideoita mielessä! :)

M

13 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia, jokaisen vaatteen voisin kotiuttaa itselleni. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania uusia hankintoja :0<3 kauniita sävyjä ja kuoseja <3 odotan jotenkin niin paljon että nään nuo vaaleanpunaiset housut sun päällä kuvissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mäkin tykkään tosi paljon noista väreistä :) Joo niistä on kyllä ehdottomasti saatava asukuvia! ;)

      Poista
  3. Musta trenssi on kyllä aina toimiva ja sellanen puuttuu omasta kaapistani. Syksyllä teen siihen kyllä muutoksen : ) mistä ostit tuota kuivashampoota? Ite käytän batisten myös niin olisi mukava kokeilla josko tuo olisi vielä parempaa myös mulle. Kiitos vinkistä! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin huomasin heti että se on tosi monikäyttöinen! Ja menee hyvin myös syksyllä :) Mä sain nuo livboxista, mutta noita pystyy tilaamaan ilmeisesti vaan bangerheadin omasta verkkokaupasta. Toi tekee hiuksista jotenkin paljon puhtaammat batisteen verrattuna eli suosittelen! :)

      Poista
  4. Oi mä niin haluan ton trenssin! :D ja rosherunitki on niin <333

    VastaaPoista
  5. Musta trenssi♥ Nuo kaikki ostokset ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kyllä ihan älyttömästi tuosta trenssistä ♥ Kiitos! :)

      Poista
  6. Oi vitsi, mitä kivoja juttuja oot löytänyt! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania ostoksia! Noi kengät näyttää kyl niin mukavilta! :O

    ❀Cinderella Days❀

    VastaaPoista