1.1.2013

New Year's Eve

Heräsin ensimmäiseen aamuun Kuala Lumpurissa ihanat 12 tuntia levänneenä ja uudenvuodenaatto alkoi odotetulla hotellin aamupalalla. Kasattiin lautaset täyteen erilaisia herkkuja ja istuskeltiin rauhassa. Taisin tosin saada noista alas vaan pelkät hedelmät ja mehua, kun olo tuntui edelleen aika kipeältä.


Aamupalan jälkeen lähdettiin kävelemään kohti keskustaa ja Kuala Lumpurin ehkä kuuluisinta nähtävyyttä eli Twin towereita. Suunnistettiin ihan vaan noiden tornien avulla kun ne on melkein puol kilometriä korkeet niin ne näkyy tosi hyvin joka paikkkaan. Tuolla kadulla yli kolmenkymmenen asteen lämmössä kävellessä oli jotenkin niin hyvä fiilis, kaikki stressi oli poissa eikä tarvinnu huolehtia mistään :) Tai no, ehkä liikenteestä vähäsen. Se on täällä nimittäin tosi hurjaa! Vasemmanpuoleinen liikenne, useat kaistat, autojen seassa toista sataa ajavat moottoripyöräilijät, autotieltä roskia keräävät siivoojat (???) ja uhkarohkeet turistit tekee siitä kyllä vaarallisen. Pitää vaan ite muistaa olla tarkkaavainen ja varovainen niin eiköhän silloin selviä :)


Löydettiin perille torneille ja otettiin tietty pakollisia turistikuvia. On noi tornit kyllä aika mahtavat, yöllä varsinkin kun on valot ja kaikkee. Tuntu jotenkin ihan ihmeelliseltä kun olin katellu niistä vaan kuvia ja yhtäkkiä seisoinkin ite niiden alla!


Twin towereissa on myös tosi iso ostoskeskus, jossa poikettiin. Sieltä löytyy kaikki kalliit luksusmerkit Fendistä Miu Miuhun ja Vuittonista Pradaan.


Illalla alettiin valmistautua uuden vuoden viettoon hotellilla. Päällä oli uusi H&M:n paljettimekko, josta tykkään kyllä kovasti!


Meiän oli tarkotus mennä juhlimaan jonnekin yökerhoon, mutta lähdettiin hotellilta vähän turhan myöhään.. Istuttiin taksissa lähemmäs tunti aivan jäätävässä ruuhkassa. Mietittiin koko ajan että eihän meidän uusi vuosi nyt missään taksissa voi vaihtua kun kerran KL:ssä ollaan! Sanottiin kuskille että ei kyllä varmana makseta tästä sovittua hintaa kun ei päästy yhtään sen lähemmäs paikkaa jonne oli tarkotus mennä. No se taksikuski alko sitten mussuttaan että varmana maksatte ja aikamme siinä yritettiin jotain kompromissia sopia mutta eipä herralle kelvannu. Kun kello näytti 23:54 kiljasin takapenkiltä että "we pay 25 and go" ja lähettiin juoksemaan keskelle tukossa olevaa motaria :D Ehdittiin just jonnekin aukiolle missä alko aivan sairaan hienot ilotulitukset! Kyllä kalpeni jotkut Suomen pikkuraketit noiden pommien rinnalla!

Jätin järkkärin ihan suosiolla kotiin, niin en saanut nyt sit kuvia ollenkaan sieltä mutta muutaman videon onnistuin onneks kuvaamaan puhelimeen. Siellä aukiolla oli ihan loistava tunnelma enkä ollu koskaan nähny yhtä paljoo ihmisiä (joku taksikuski sano myöhemmin että niitä oli ollu 2 MILJOONAA!!!). Kaikki tuntemattomat toivotti toisilleen hyvää uutta vuotta ja ihan pienet taaperotkin oli mukana juhlimassa :D Tietysti meiät vaaleat skandinaavit bongattiin sieltä heti ja saatiin poseerata taas jälleen kerran miljoonissa valokuvissa. Pahinta oli kuitenkin se, että niillä juhlijoilla oli sellasia spraymaalipullon näkösiä puteleita, joista tuli sellasta saippuanhajusta vaahtoa, jota sitten suihkutettiin innokkaana toisten päälle. Arvaatte varmaan ketkä erottu joukosta ja sai niskaansa erikois monta pulloa tota kyseistä shaibaa. Ei ollu paljoo jäljellä laitetusta tukasta ja meikeistä.. Olin niin vihanen niille ihmisille ja niitä vaan koko ajan tuli siellä tungoksessa lisää!!! Kello oli jo tosi paljon kun päästiin pois sieltä väkijoukosta ja koitettiin ettiä jotain yökerhoo ihmisten neuvoessa meitä koko ajan ihan eri suuntiin :D Hengailtiin sitten selvinpäin keskustassa eikä me mitää hyvää paikkaa ees löydetty, ois ehkä pitäny etukäteen ottaa selvää kun välimatkat tällasessa suurkaupungissa on niin pitkät. Tultiin sitten jo aamuyöstä taksilla hotellille nukkumaan ja eipä ainakaan ollu huonoo oloo seuraavana päivänä :)

Sellainen uusi vuosi mulla, mites teillä siellä meni juhlinnat? :)

M

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, toivottavasti sulla on ihan mahtavaa sielä, muista nauttia kaikesta!! :--)

    VastaaPoista
  2. Voi ei kuin ihanan näköstä!! :D Matkakuume vaa pahenee ja pahenee.. Hahah, itsemurhasiivoojia :DDD Ihana tuo H&M mekko, miks en oo ikinä nähnykkää tuollasta?? >:( Onko siellä kuin lämmintä? :)

    Ps. tuo aamupala... Pakko päästä johonki hotelliin ja pian....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän ton tunteen kun vielä viikko sitten kattelin jotain kuvia ja oli kamala matkakuume! nyt tuntuu ihan oudolta oikeesti olla täällä :) itsemurhasiivooja :DDDD aika vaaralliselta sen touhu kyllä näytti! ostin ton mekon jo ennen joulua, aika nopeesti varmaan meni koot:/ täällä on jotai 32 ollu joka päivä ja sit kun paistaa aurinko niin tuntuu kyllä vielä kuumemmalta :)

      Poista